Katkaisen lusikkaan reilu 1 cm pala lakkatankoa, sytytä tason alle tuikkukynttilä ja aseta lusikka tason päälle. Anna lakan sulaa juoksevaksi, mutta älä anna sen kiehua. Kun lakka on sulanut, se kaadetaan halutulle alustalle. Jos valmiin sinetin haluaa saada irti alustasta myöhempää kiinnittämistä varten, voi lakan kaataa palalle leivinpaperia tai silikoniselle askartelualustalle. Sinetin voi myös tehdä suoraan esimerkiksi kirjekuoreen.
Leimasin painetaan sulaan lakkaan, odotetaan hetki ja irrotetaan sitten varovasti. Jos mukaan haluaa koristeita, kuten hilettä, ripottele ne kuumaan lakkaan ennen sinetin painamista. Jos teet monta sinettiä peräkkäin, kannattaa leimasimen messinkistä sinetöintipäätä jäähdyttää sinettien välissä esimerkiksi kylmäkallen päällä, tämä nopeuttaa lakan jäähtymistä.
Älä jätä palavaa kynttilää valvomatta tai tyhjää lusikkaa kynttilän päälle ja muista sammuttaa kynttilä heti käytön jälkeen. Kun lusikka on vielä lämmin, voi sulan lakan pudistaa helposti lusikasta esim. talouspaperilla.
Sinettilakkatanko sopii myös käytettäväksi normaalin 12mm liimapistoolin kanssa, jolloin sinettilakkatanko korvaa pistooliin laitettavan liimatangon.
HUOM. Sinettilakkatangot myydään yksittäin, eli yhden tangon hinta on 3,60€
Tuotetiedot
Mitat: tangon halkaisija 11mm, pituus 135mm Pakkaus: sisältääyhden sinettilakkatangon Värit: 80 eri vaihtoehtoa
Toimitus
Tuote voidaan toimittaa seuraavilla toimitustavoilla.
PostNord automaatti / noutopiste
4,50 €
Kirje
4,90 €
Toimitus perille asti 2-6 arkipäivässä. Ei seurantaa.
Matkahuolto XXS-paketti
4,90 €
Toimitus Matkahuollon noutopisteeseen pääsääntöisesti 1-3 arkipäivässä. Seurantatunnuksella.
Pikkupaketti on perillä 1–3 päivässä, ja se jaetaan kätevästi suoraan vastaanottajan postiluukkuun tai -laatikkoon muun postin mukana. Seurantatunnuksella.
Posti Postipaketti
6,90 €
Toimitus noutopisteeseen pääsääntöisesti 1-2 arkipäivässä. Seurantatunnuksella.
Posti Express-paketti
13,30 €
Kuljetus perille asti. Jako pääsääntöisesti seuraavana arkipäivänä klo 16 mennessä. Seurantatunnuksella.